keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Itseäni vai muita varten

Aloitin elämäntapamuutoksen suutuspäissäni 28.12.2015, kun oli jotain älytöntä sanaharakkaa puolison kanssa.

ITSEÄNI VAI MUITA VARTEN?

Suutuspäissäni päätin näyttää, että tämä pimu kyllä näyttää mihin pystyy ja kilot ja kunto kyllä kasvaa :)

Kuitenkin ensimmäisen kuukauden aikana tein mielttömän määrän omassa pienessä pääkopassani töitä ja ymmärsin, että on yksi hailee mitä joku muu minusta haluaa tai ajattelee. MINUN OMA UUSI ELÄMÄ on itseäni varten ja itseni määrittelemä. Jos MINUSTA tuntuu hyvältä ja haluan muuttaa omaa elämääni, niin MINÄ teen sen ja määrittelen oman elämäni tavoitteet.

TAVOITTEET

Mitä mä sitten elämältäni haluan?  Kiloja on aina helppo laskea, mutta olen oivaltanut viimeisten kuuukausien aikana, että oikeastaan kilot ovat sivu seikka (ainakin noin niin kuin teoriassa...) vaan tärkeämpää on olla tyytyväinen itseensä ja tuntea omassa kropassa mielihyvää.

Analyyttisenä ja kunnianhimoisena asetin kuitenkin itselleni tavoitteet.

1. Nukun tarpeeksi. Iltaisin nukkumaan viimeistään klo 23, jotta ehdin nukkua vähintään 8 tuntia

2. Liikunnan ilon löytäminen niin, että siitä tulee ennemmin huumetta kun pakko pullaa

3. Kiloja pois 31.7.2016 mennessä 30 kg ja seuraavat 20 kg kevääseen 2017 mennessä (totta en uskalla asettaa tarkkaa päivämäärää, kun en vielä tiedä, onko minusta siihen)

4. Hehku, joka koostuu hyvästä olostani, positiivisista asioista ja onnellisesta elämästä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti